sunnuntai 28. toukokuuta 2017

R.I.P. Waldgeist - 3.8.1999-26.5.2017


Maailman rakkain, ihanin ja parhain sulosilmä pääsi 26.5.2017 ikuiseen haudanlepoon. ♥
Kiitos rakas Waltsu kaikesta, olet ikuisesti mun sydämmessä. Elämäni hevonen. ♥


Mä annan sut pois
Mä päästän sut pois
Vaikka sattuu
Sä annat mut pois
Sä päästät mut pois
Kaikkeen tottuu
Hymyillään vaan
Ei oo muutakaan enää antaa
Luovutaan toisistamme hiljaa


Mä annan sut pois
Vaikka sattuu
Sä päästät mut pois
Kaikkeen tottuu
Hymyillään vaan
Ei oo muutakaan enää antaa
Luovutaan toisistamme hiljaa

 Laura Närhi - Mä annan sut pois





"Ei mahdu se asia sanoihin,
ei lauseisiin, ei kyyneliin,
miten paljon sä meille merkitset.
On kuvasi piirtynyt sydämiin,
sinä ansaitset parhaimmat kiitokset.

Kaikki opetus elämästä
mikä sinulta saatu on,
on sisältö enemmästä
se rakkaus pyyteetön.

Siksi lausumme kiitoksen sulle
kaikesta mitä annoit meille.
Vain muistot ja rakkaus lohduttaa,
olkoon leposi rauhaisaa.
"

maanantai 22. toukokuuta 2017

Kun ei vaan enää kiinnosta

Kaikki postauksen kuvat © Sirkku, kiitos! ♥

Nyt kävi juuri niin, kuin vähän pelkäsinkin. Bloggaaminen on tällä hetkellä todellista pakkopullaa eikä postauksien kirjoittaminen yksinkertaisesti kiinnosta, mutta päätin vielä kerran tarttua härkää sarvista ja kirjoittaa teille. Poden huonoa omaatuntoa siitä, etten ole kirjoittanut, vaikka tässä tilanteessa sitä ei todellakaan pitäisi potea.

Waltsun siirtyminen taivaslaitumille häämöttää edessä ja yllättävän lähellä. Niin lähellä, ettei sitä oikein itse edes meinaa käsittää. Koko tilannetta ei vieläkään oikeasti meinaa käsittää. Kaikki tuntuu vaan niin surulliselta, omituiselta ja todella epätodelliselta. Ei tämä voi mennä näin, mutta valitettavasti se nyt vain menee näin. Niin kurjaa kuin tämä onkin.


Seison Waltsun rinnalla viimeiseen asti, vaikka se tekisikin itselleni kuinka kipeää. Sen jälkeen hevosella ei ole ainakaan kipuja. Olen itse helpottunut siitä, että sain tehtyä päätöksen ja pysyn siinä. Pystyn kohtaamaan sen tilanteen, mikä tulemaan olemaan edessä.


Tahdon kuitenkin kiittää teitä ihania lukijoita ja teidän ihania kommentteja, kiitos. Tässä kohtaa pienetkin asiat saavat mut edes hetkeksi hymyilemään. Silti joudun kuitenkin nyt toteamaan, että blogi menee todelliselle tauolle. Ei siksi, että pian en voi blogata elämästä Waltsun kanssa, vaan siksi etten yksinkertaisesti jaksa. Eikä kiinnosta. Tässä kohtaa en yhtään ihmettele, että miksei mua kiinnosta tai en jaksa. Waltsun tuleva pois meno syö kuitenkin mua henkisesti todella paljon jo nyt, vaikka joillekin sehän on "vain hevonen". (Jonka jo sain valitettavasti yhdeltä sukulaiselta kuulla..)

Kuitenkin haluan jatkaa tämän blogin parissa myöhemmin, kun on siihen sopiva aika. Joten lopettamassa en ole, mutta taukoa pidän. Tauon jälkeen on hyvä taas perehtyä blogiin ja siihen tuleviin muutoksin, kuten esimerkiksi blogin nimeen. Mutta tauolta palaamiseen tulee luultavasti kulumaan aikaa. Kuukausi, jos toinenkin. Palaan sitten kuin itsestäni siltä tuntuu ja annan itselleni aikaa, kerrankin.


maanantai 15. toukokuuta 2017

Kuinkas nyt sitten kävikään

Kaikki postauksen kuvat © Veera Kopakkala / VK hevoskuvaus

Munhan piti pitää taukoa blogista, mutta kuinkas nyt sitten kävikään. Hupsista! Muutaman kunnolla mietityn päivän ja nukuttujen öiden jälkeen päätin kuitenkin jatkoo bloggausta, kun se niin paljon houkutteli. Ei sitä vaan yksinkertaisesti pysty olemaan ilman, kun on sitä jo parisen vuotta tehnyt. Sormet syyhysi päästä kirjoittamaan, vaikka aikamoinen sillisalaatti tästä postauksesta taitaa tulla. Etenkin nyt, kun asioita on saanut rauhassa pohtia ja saanut ajatuksia paremmin kasaan. Vieläkin tietyt asiat on itselleni "epäselviä" ja auki, mutta päivä kerrallaan mennään.


Aloitetaan nyt ihan ensin tästä tulevaisuuden toivosta, jonka varaan olen toistaiseksi kaikki korttini laskenut. Odotan tältä hevoselta paljon, mutta ison kokonsa vuoksi sen kanssa on edetty ja pitääkin edetä hitaasti. Waltsun klinikkareissun jälkeen olen kerran käynyt Sulonan selässä ja vähän ajatuksella tunnustellut, että millainen se on. Aikaisemmin olen myöskin käynyt sen selässä, mutten yhtä ajatuksella kuin nyt. Sulonahan on paljolti erilainen kuin Waltsu, se on tamma ja omaa mielipiteitä. Nuoreksi se on kuitenkin todella fiksu ja asiallinen, eikä harrasta mitään tyypillisiä nuoren hevosen kotkotuksia. Sen kanssa oli todella mukavaa. Vaikka sillä on isompi askel kuin Waltsulla, on se kuitenkin jollain tapaa erilainen. Se ei omaa täysin samanlaista "liitoa", mitä Waltsu.


Kyllä meitä oikeasti nauratti, kun katseltiin näitä Veeran ottamia kuvia. Voi miltä kääpiöltä mä Sulonan selässä näytänkin! Kun on tottunut näkemään itsensä 161 cm hevosen selässä, oli järkytys ja huvittuneisuus suurta, kun näki kuvat itsestään yli 10 senttiä korkeamman hevosen selässä. Sulonahan oletettavasti saattaa vielä hiukan tuosta kasvaa, joten suomenhevoseksi se on mun mielestä todella iso. Koskaan ei ole tullut vastaan noin iso suomenhevosta, mutta onneksi se ei menoa haittaa. Sulona on kuitenkin suomenhevoseksi myös todella herkkä, siis oikeasti herkkä! Se tulee pienestäkin pidätteestä takaisin ja kuuntelee ratsastajaa, vaikkakin muutama päivä sitten asia oli hiukan eri. Sulona oli hetken lomaillut, joten virtaa ja intoa löytyi. Mutta pääpiirteittäin se on todella herkkä.


Mutta mitäs sitten tälle toiselle sankarille kuuluu? Tämä toinen sankari eli Waltsu, on päättänyt ottaa elämästä ilon irti ja heittänyt ihan ranttaliksi. Tarhassa ja tallissa kaikki on hyvin, mutta heti kun lähdetään touhuamaan jotain eli toisin sanoen taluttelemaan, ollaan niin virkeitä että. Kokoajan ollaan menossa joka paikkaan ja tekemässä kaikkea ylimääräistä, se ei vaan tunnu tajuavan olevansa kevyellä. Tämä jos mikä aiheuttaa lisää harmaita hiuksia ja Waltsun loppu taitaa olla lähempänä. Mikäli sen pää ei tosiaankaan kestä kevyttä käyttöä ja "oloneuvoksena" oloa, on se pakko lopettaa. Niin karulta kuin se kuulostaakin. Mutta toisaalta taas, hevonen ei murehdi huomista eikä sitä mikä jäi tekemättä. Se on meissä ihmisissä, me ollaan ne jotka murehtii. Ei hevoset.